"Miks' Sä Oot Tollane?"

Aika usein sitä kuulee, varsinkin musiikkipiireissä, toisten mollausta ja suoranaista vittuilua toisille tekijöille. Se on ihan normaalia, muissakin kuin musiikkihommissa, mutta silti siihen joskus kyllästyy ja itsekin pääsee hiukan "vittuuntumaan", silti sen ei pidä todellakaan antaa lannistaa tai mollaamisen ei pidä olla syy lopettamiseen.

Ajattelinpa siis vähän avautua, ja ei - tämä ei ole sitä maankuulua angstia, vaan tämä on minun mielipide ja vastaus asiaani - vihaa tai rakasta. Omalla kohdalla olen sattunut huomaamaan sellaisen asian kuin kateus, se lienee suurin syy vittuilulle - nimittäin 98% minua mollaavista ihmisistä ei itse tee räppiä saatika mitään muutakaan musiikkia, vaan ovat valtavirran mukana meneviä joille kaikki uusi ja jokseekin erilainen on "paskaa". Okei, en itsekään pidä kaikista artisteista, bändeistä tai kokoonpanoista - en silti näe mitään syytä soittaa siitä suuta, antaa jokaisen tehdä sitä mitä haluaa ja kas kummaa, jonain päivänä kyseisetkin ihmiset voivat olla huipulla, ja aivan varmasti silloin nostan hattua.

Olen itse sen verran kauan tehnyt musiikkia, siten olen jo lähestulkoon "turtunut" kyseiseen suunsoittoon ja siihen, ettei keikoillani välttämättä ole loppuunmyytyä - mitä sitten? Pääasiahan koko hommassa on se halu, halu tehdä ja luoda sitä, eikä sitä taitoa tai innostusta katsota siitä onko joka keikalla 10 vaiko 100 ihmistä, eihän? Väitän jopa, että jokainen aloitteleva artisti aloittaa sieltä pari henkilön keikalta, mutta sieltä noustaan - poislukien nämä "hittinikkarit" joiden ensimmäinen lohkaisukin päätyy suoraan YleX:n TOP-10 listan ykköseksi, ei siinä mitään - hyvä heille. Itse en koe tarvetta edes yrittää samaan, enkä kyllä pääsisikään. Minun yhtäkään kappaletta ei ole kuunneltu edes yli 1000 kertaa eikä kaikkien kappaleiden yhteiskuuntelumääräkään ylitä sitä, tai jos ylittää - todella rimaa hipoen, edelleen - mitä sitten? Jos olisin kuuntelujen tai rahan perässä, olisin jo vuosia sitten lopettanut. Vaan minkä perässä minä sitten olen? Intohimon, eikä sitä mitata myydyillä levyillä, myydyillä keikoilla, biisien kuuntelukerroilla tai edes jaetuilla nimmareilla - ei, ei todellakaan, se mitatataan sillä mikä hakkaa minun vasemmassa rinnassa - sydämmellä.


Ajattelin myös koota alle muutaman kysymyksen, joita minulle esitetty ja joihin olen yleensä vastannut näin:

Miksi teet noin paskaa musiikkia?

- Musiikkini voi olla paskaa, entäs sitten? Tee itse ensin, tule sitten kommentoimaan. Ei räppääminen tai yleensäkään musiikinteko ole helppoa eikä kukaan ole seppä syntyessään. Vaikka olenkin tehnyt tätä kohta 6 vuotta, ei se tarkoita sitä että edelleenkään tekisin jokavuotisen Kesähitin taikka olisin Summer Up:in halutuin esiintyjä - ei, ei todellakaan. Minulle riittää vuodessa ne parikymmentä keikkaa ja usko tai älä, kehityn koko ajan, treenaan koko ajan. Teen läpimurron kun teen, tai en tee. Eikä se, että biisini soisi radioissa muuta asiaa että musiikkini olisi edelleen paskaa. Vielä kahdenkymmenen vuodenkin päästä biisini voivat olla paskoja, mutta huomaa - taistelutahto. Kehitystä tapahtuu, pikkuhiljaa. Hiljaa hyvä tulee.

Et osaa edes räppää!?

- En osaa välttämättä räpätäkään, en ainakaan niin hyvin kuin esikuvani Brädi. Vaan, jokaisen ulosanti on uniikki ja sitä ei pidä mollata, toisen mielestä paska flow voi olla toisen mielestä todella tekninen, katsos kun makuasioista ei voida kiistellä. Silti, hion koko ajan myös omaa ulosantiani ja ehkä se jonain päivänä myös miellyttää sinua, vaikka tarkoitukseni ei olekaan miellyttää ketään - ei edes itseäni.

Lopeta jo toi paska!!?

- En näe tarvetta. Lopetan vasta siinä vaiheessa kun näen sen ajankohtaiseksi. Vanha sanontahan kuuluu; Siinä vaiheessa kun kukaan ei jaksa vihatakaan, lopeta.